Animekaraoken SM-kisat Matsuconissa

kirjoittaja

in

Karaokevastaava Kaisa “Sonoko” Sarvela tässä hei!

Haluamme julkistaa karaoken ystäville ilouutisen: Matsuconissa järjestetään ensi vuonna Suomen ensimmäiset animekaraoken suomenmestaruuskisat!

Animekaraoken SM-kisat ovat Matsuconissa 2018 järjestettävä laulukilpailu, joka koostuu conin lauantaipäivän esikarsinnoista ja sunnuntaipäivänä järjestettävästä finaalista. Karsintojen kautta valitut kisaajat ottavat toisistaan mittaa päälavalla.

SM-kisat ovat ikärajaton yksilökilpailu. Kilpailussa voi laulaa vain ja ainoastaan animessa esitettyjä tunnuskappaleita, jotka osallistuja saa valita ennakkoon annetulta kappalelistalta.  Arvovaltainen tuomaristo arvioi karsintojen ja finaalin esiintyjät, ja paras palkitaan.

Kilpailussa arvioidaan esiintyjän lavakarismaa, tekniikkaa, persoonallista tulkintaa ja viihdyttävää esiintymistä. Mukaan otetaan mielellään sekä enemmän että vähemmän karaokea laulaneita. Tärkeintä on, että olet mukana pilke silmäkulmassa ja sinulla on rohkeutta tarttua mikkiin.

Kisaa suunnitellaan juuri kävijöitä ja kisaajia varten, joten toivomme, että Matsuconiin kokoontuu paljon animekaraokesta innostuneita conikävijöitä! Kisa on paitsi mahdollisuus esiintyä myös uusi tapa päästä ottamaan tuntumaa lavaan. Tulkaa siis ja osallistukaa rohkeasti!

Lisää tietoa kisasta päivitetään myöhemmin Matsuconin nettisivuille.

 


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *